Tulipa pitkästä aikaa käytyä Helsingin yössä lauantaina. Ja jalat mustuttavatkin lauantai-illan riennoista (ja ahdistavista kengistä) vielä tänäänkin. Mutta hauskaa oli. En muista milloin viimeksi olisin baarissa viihtynyt pilkkuun saakka.

Minulla on jostain syystä tapana muutaman siiderin jälkeen jutella vieraiden ihmisten, yleensä miesten, kanssa. Lauantaikaan ei ollut poikkeus. Juttelen miesten kanssa siksi, että miesten kanssa on yksinkertaisesti hauskempi ja helpompi keskustella kuin naisten kanssa. Jostain syystä miehet olettavat kuitenkin lähes poikkeuksetta jotakin enemmän. Koska minulla ei ole tapana mainostaa seurusteluani ja koen osittain jopa niin, että seurusteluni on oma yksityisasiani, jätän asian ainakin aluksi helposti mainitsematta.

Sinkkuna ollessa asia ei ollut mitään ongelma. Vaikka keskustelusta ei olisi seurannut mitään kummempaa, pienet keskustelun lomassa käydyt koskettelut ja katseen vaihdot tuntuivat melko viattomilta. Nykyisin olo muuttuu kiusaantuneeksi heti, kun huomaan miesten olettavan jotain muuta. Koska en näytä (enkä ehkä edes halua) pääsevän tavastani eroon, minun on keksittävä jokin keino viestittää miehille, että jutella saa, mutta muuta onkin sitten turha odottaa. Olenkin ajatellut vasemman nimettömän varustamista kihlasormuksen näköisellä kapineella baariin lähtiessäni. Tai miten olisi paitaan painettu Seurustelen -teksti (heh)?