Viime kirjoituksesta onkin kulunut jo jokunen tovi. Uusi työpaikka on todellakin vienyt mehut. Asiat rullailee kai jotenkuten eteenpäin, mutta ahdistus työpaikan jatkumisesta vähän varjostaa tätä keväistä onnea.

Tai jos vika onkin keväässä. Nyt kun aurinko taas lämmittää ja valaisee, oma pikkuinen elämänikin kaipaisi toisaalta jotakin muutosta ja toisaalta jotakin varmuutta. Olisi niin kiva suunnitella kauan suunniteltua matkaa, uutta asuntoa jne., mutta vielä ei uskalla kun ei ole varmuutta työpaikasta.

Viime kirjoituksesta onkin jo aikaa. Uusi työpaikka on vienyt tehokkaasti mehut tästä tytöstä. Työpaikan lisäksi olen vielä ravannut erilaisissa työnhakukoulutuksissa, etsinyt töitä ja lähetellyt hakemuksia, sillä tällä hetkellä a)en tee oman alan hommia b)työni on osa-aikaista.

Sinänsä hassua... Aiemmin olin jotenkin ahdistunut haastatteluihin mennessäni, sillä halusin hakemiani työpaikkoja tosissani. Nykyisin olen puolestaan haastatteluissa ollut täysin oma itseni ja kysymyksiinkin olen suhtautunut puoliksi hällä väliä -asenteella. Ja kas kummaa, töitä on tarjottu jo useammastakin paikasta.

Alkuvuodesta pelkäsin edessä häämöttävää työttömyysjaksoa ja aloin hommata itselleni kaikenlaista tekemistä. Nyt aika ei meinaa riittää kaiken sovitun tekemiseen. Mutta pitkään jatkuneen kaamoksen jälkeen tämä pienoinen vilinä ja vilske on tervetullutta.

Alkuvuoden kestänyt vapaaherran elämäni on tullut päätökseen. Tilalle on tullut jatkuva kiire ja päällekkäin asettuneet asiat. Pitipä humanistin taas käydä ostamassa kalenteri, jotta muistaisi kaikki sovitut tapahtumat. Ei-mitään on muuttunut koko-ajan kauheasti-tekemistä -elämään. Eikä siinä mitään, sopii mulle.

Näin pari kuukautta jatkuneen henkisen vapauden jälkeen kiireinen kellontarkka aikataulu saattaa kuitenkin alkaa ahdistaa. Mutta onneksi ei vielä!

On jäänyt kirjoittelut vähemmälle viime viikkoisen pyörremyrskyn aikana ja sen jälkeen. Alamäki on onneksi jo vaihtunut pienoiseksi ylämäeksi ja jaksan porskuttaa eteenpäin (ehkä) taas.

Mukava ja rauhallinen viikonloppu on takana, vaikkakin kissa herätti taas viikonloppuna liian aikaisin. Mutta minkäs toinen nälällensä voi. Eikä Ronjalle voi laittaa ruokaa etukäteen, sillä se syö kaiken kerralla ja oksentaa sen jälkeen. Siispä melko säännösteltyä on kissan ruokailut.

Niin, se on helmikuukin lopuillaan...

On tyhjä olo. Viime viikon optimistinen mieliala on kadonnut viikonlopun aikana. Miksi? Ja minne? Mitään sellaista ei kuitenkaan ole tapahtunut, joka saisi mielen alakuloiseksi. Ehkä se johtuu vain väsymyksestä ja ainaisesta asioiden pohtimisesta. Jospa onkin hyvä asia saada pää tyhjäksi kaikesta ja keskittyä itsensä parantamiseen? Joskin siihen paranemiseen en voi tällä hetkellä itse vaikuttaa...